Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

UUSI RUOKAPÖYTÄ - LANKKUPÖYTÄ

Kaupallinen yhteistyö: Lankkutuotteet 

    lankkupöytä_8


Uutta kämppää etsiessä oli itsestään selvää, että asuntoon on mahduttava vähintään kuuden hengen ruokapöytä. Mä rakastan järjestää erilaisia illanistujaisia ja kutsua ystäviä kylään, ihan kuten eilen lauantaina. Ruokailun lisäksi pöydällä on tärkeä rooli monessa muussakin asiassa, kuten lautapelien pelaamisessa. Sillä sekin on itselle ja meidän ystäväporukoille erittäin tärkeä harrastus. 


Vuosia kestänyt into suosia valkoista sisustuksessa on viimeisen parin vuoden aikana alkanut kääntää kelkkaansa hyvin maanläheisiin sävyihin. Nykyisin esimerkiksi puun sävyt iskee huomattavasti enemmän, mitä puhtaat valkoisen sävyt. Tiesinkin siis heti, että uuteen asuntoon hankintaan puun värinen lankkupöytä, mustilla paksuilla jaloilla. Lankkupöytä on mun mielestä klassinen valinta, joka myös kestää aikaa. 

   

lankkupöytä_2 lankkupöytä_7 Kiertelin erilaiset huonekalukaupat läpi, eikä yhdestäkään löytynyt sitä the pöytää joka mun mieleeni oli syvästi pinttynyt. Halusin näyttävän mutta kuitenkin hyvin linjakkaan pöydän. Halusin, että siinä on rouheutta, mutta ei kuitenkaan liikaa kaikkea. 

Lopulta totesin, että mun toiveet on sellaisia, että vain oikea puuseppä osaa ne taikoa ne huonekalun muotoon. Siispä yhteistyössä Lankkutuotteet yrityksen kanssa me lähdettiin suunnittelemaan mulle se the pöytä josta olin pitkään kerennyt haaveilla. 

Lankkutuotteet on Pirkanmaalainen yritys, joka valmistaa mittojen ja toiveiden mukaan lankkupyödät, mutta myös muut huonekalut jo useiden vuosien kokemuksella. Heidän verstas sijaitsee Ylöjärvellä mutta heidän tuotteitaan toimitetaan ympäri Suomen, eli ole vain rohkeasti yhteydessä vaikka et asuisikaan Pirkanmaalla! Koska jokainen tuote valmistetaan käsityönä, heillä ei ole suoranaista verkkokauppaa josta klikkailla tuote ostoskoriin. Sen vuoksi laita nettisivujen kautta suoraan viestiä ja kerro toiveistasi. He ammattilaisena auttavat mielellään myös heti suunnitteluvaiheesta alkaen. 

Monesti myös ajatellaan, että tällaisesta tuotteesta saa pulittaa monin kertaisesti enemmän rahaa, kuin tehdasvalmisteisista huonekaluista. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Lankkutuotteiden hinnat ovat myös erittäin järkevät. 
 
  lankkupöytä_5 lankkupöytä_6 Meidän pöydän kansi on tosiaan aitoa tammea. Haluttiin sen olevan mahdollisimman kestävä, mutta myös näyttävä ja "rouhea". Koska pöytä sijaitsee meillä tuon upean rimaseinän vieressä, haluttiin myös pöydän jäävän mahdollisimman "luonnollisen" väriseksi. Näin siinä ei ole minkäänlaista värillistä pinnoitetta. 

Tilattaessa lankkupöytää Lankkutuotteet -yrityksen kautta, saa itse valita mittojen lisäksi esimerkiksi:

- Montako lankkua pöytään tulee.
- Millaiset reunat pöytään haluaa
- Pöydän jalan malli sekä onko jalat puuta vai metallia
- Kannen paksuus
- Kannen materiaali ja sen käsittely

Eli voidaan todella puhua uniikista lopputuloksesta. Lankkutuotteiden yrittäjä Mika on kuitenkin pitkänlinjan ammattilainen, ja hän suosittelee mielellään erilaisia vaihtoehtoja. Ylöjärvellä hänellä on nähtävillä useampikin erilainen pöytä. Nettisivujen lisäksi kannattaa katsoa hänen Instagram tilinsä, koska molemmista löytyy paljon kuvia erilaisista vaihtoehdoista. Nämä auttoivat myös meitä hahmottamaan ja valitsemaan sen täydellisen lopullisen version. 

Jokainen Lankkutuotteilta uuteen kotiin lähtevä huonekalu onkin siis täysin uniikki ja suunniteltu juuri asiakkaan toiveiden mukaan. Valmistus tapahtuu laadukkaista raaka-aineista alusta loppuun saakka. Lankkutuotteet on erikoistunut juurikin erilaisiin lankkupöytiin, mutta toki heillä on osaamista muistakin huonekaluista. 
    lankkupöytä_3 lankkupöytä_1 Valitsemalla Lankkutuotteet -yrityksen, tuet samalla kotimaista käsityötä ja yrittäjää. He hyödyntävät tuotteiden valmistusprosessi tarvittaessa myös paikallisia pienyrittäjiä. Esimerkiksi nämä meidänkin pöydän jalat on saaneet värinsä heidän naapurissaan sijaitsevassa maalaamoyrityksessä. 

Tämä meidän pöytä on aivan upea esimerkki siitä, miten super mahtavaa työtä Lankkutuotteet tekee. Jokainen joka pöydän on kerennyt nähdä, on kehunut sitä - eikä todellakaan ihme. Sillä tämä on aivan täydellinen - juuri sellainen mitä toivoin ja kuvittelinkin sen olevan. Tai itse asiassa, vielä parempi versio mun kuvitelmista! 

Mun kokemus lankkupöydän tilaamisesta puusepältä on siis pelkästään positiivinen. Jos oot koskaan vähääkään tällaista harkinnut, suosittelen käsi sydämellä ottamaan yhteyttä Lankkutuottet nettisivujen kautta ja aloittamaan sun täydellisen huonekalun suunnittelu. Et varmasti tule pettymään! 

OMAKOTITALO

No mutta. Vihdoin ja viimein mä olen taas täällä, ja mulla on teille aika mieletöntä kerrottavaa. Tää aihe tulee myös jatkossa olemaan yksi blogin kulmakivistä, joten siinäkin mielessä on ihan super päästä kertomaan teille mitä on tapahtunut, ja miten tähän pisteeseen on päädytty. 



ME NIMITTÄIN OSTETTIIN OMAKOTITALO! 




IMG_8667


Kyllä vain, sitä ollaan nykyään omakotitalon omistajia! Aivan mielettömän ihanan sellaisen, joka ensi näytöltä saakka on tuntunut kodilta. Samalla kun kerrostaloelämä jäi taakse, vaihtui Tampereen postinumero myös Nokian puolelle. Toki Tampereen rajalle jäätiin, että eipä se Tampere kauaksi jäänyt. Saa nähdä, opinko koskaan kutsumaan itseäni Nokialaiseksi kymmenen vuoden Tamperelaisuuden jälkeen. Mä oon edelleen niin innoissani ja onnellinen tästä, että en osaa päättää kertoisinko teille ensiksi millainen talo on, vai tarinan miten se löytyi. Ehkä mä meen luonnollisessa järjestyksessä, ja aloitetaan siitä miten meistä tuli omakotitalon omistajia!


Kaikki alkoi viime syksynä, kun aloimme puhua yhteenmuutosta. Käytännössä me asuttiin jo yhdessä, mutta molemmilla oli silti omat kämpät. Tilaa yhdessä asunnossa kahdelle oli vähän niukasti, ja taloudellisesti ei ollut järkevää pitää kahta eri asuntoa. Niimpä aloimme miettiä asumiskuviota tarkemmin. Molemmille oli täysin selvää, että vuokralle ei lähdetä vaan aloimme katselemaan myyntipuolen tarjontaa. Voin jo tässä kohtaa kertoa, että emme todellakaan aloittaneet etsimään omakotitaloa. Alunperin etsimme pari/rivitalo tyyppistä ratkaisua. Tärkeimpinä kriteereinä oli toimiva pohja, uusi/uudehko, rauhallinen sijainti mutta ei kuitenkaan liian kaukana (15-30min Tampereen keskustasta) sekä että taloyhtiön asiat on hoidettu fiksusti, kuten tontti ja lämmitysmuoto. Meillä ei ollut tarkkaa budjettia, mutta halusimme pysyä kokonaishinnaltaan alle 450k. Etuovi tuli selattua etu ja takaperin suhteellisen moneen kertaan. Yhtäkään ilmoituksen perusteella täydellistä ei löytynyt, joten emme käyneet katsomassa yhtäkään. Muutamasta laitoin viestiä, mutta välittäjien kohtuuttoman laiskan palvelun myötä skippasimme ne sitten suorilta, kun eivät ne alunperinkään aiheuttaneet riemunkiljahduksia. 

Kunnes eräänä iltana mä istuin parvekkeella kone sylissäni, ja heitin ilmoille villin ajatuksen - pitäisikö katsoa millaisia omakotitaloja meidän kriteereillä olisi tarjolla. Oltiin puhuttu paljon, että molemmat kuitenkin tiesi haluavansa asua joskus omakotitalossa. Se ei kuitenkaan tullut kummallakaan alunperin edes mieleen, koska se tuntui mahdottomalta sekä liian kaukaiselta tulevaisuuden asialta. Onneksi kuitenkin katsoin, ilmoituksien seassa oli nimittäin yksi aivan täydellinen yksilö. Se tuntui jopa liian hyvältä ollakseen totta. Näyttö oli ilmoitettu seuraavalle päivälle ja sinnehän sitten lähdettiin. 

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, heti ensimmäisessä näytössä meille molemmille tuli vahva tunne siitä, että tämä on meidän koti, ihan kuin meille tehty. Siitä sitten alkoikin aika piinaavat ajat. Lainalupaus meillä oli jo ennen ensimmäistä näyttöä, mutta yksi asunto piti myydä alta pois. Koska talo oli uusi ja tyhjillään, alkoi myös melkoinen jännitys siitä, viekö joku sen meidän nokan edestä. Useampi näyttö, selvittelyjä, tarjous, vastatarjous, uusi tarjous jne. Lopulta kaikki oli selvää ja tarjous hyväksytty. Joulukuussa allekirjoitimme kauppojen toisen osan, ja saimme avaimet. Molempien muutot suoritettiin muutama päivä tuon jälkeen. 


Talo sijaitsee tosiaan Nokialla. Mutta vain noin 20 minuutin päässä Tampereen keskustasta. Tän on tosiaan pieni rakennusfirma tehnyt suoraan myyntiin, joten me ollaan ensimmäiset omistajat ja asukkaat. Juuri täydellisen kokoisella ja mallisella tasamaatontilla, joka on myös oma. Yks kerros, kolme makuuhuonetta, sekä suuri olohuone-keittiö. Jokaista yksityiskohtaa ja isompaa linjaa myöden täydellinen yksilö juuri meille! Muutamiin juttuihin päästiin myös itse vaikuttamaan, ja näin saatiin tätä sopivasti personoitua juuri meille. Toki ollaan myös itse maalailtu seiniä, ja pihallehan tässä ei ole vielä tehty muuta kuin istutettu nurmikko. Arvaatte varmaan kuka odottaa kevättä vielä normaalia enemmän. Ensimmäisestä hetkestä saakka tää on tuntunut meidän kodilta, ja nyt myös pikku hiljaa pala palalta tää alkaa myös näyttää siltä. En malta odottaa kaikkia sisustusjuttuja mitä tännekin pääsen pian jakamaan. 


Vaikka asiat tapahtui tosi nopeasti, tehtiin elämän yksiä suurimpia päätöksiä melko pikaisesti, mä en ole koskaan katunut hetkeäkään tätä päätöstä lähteä ostamaan yhdessä omakotitaloa. Oikeastaan mä voin jopa käsi sydämellä sanoa, että tän talon ostaminen just nyt Tuukan kanssa, on yksi mun elämäni parhaimpia päätöksiä, ellei jopa se kaikista parhain. 


IMG_8469


Tällä hetkellä mä olen ihan super onnellinen, kaikki on just nyt enemmän, kuin erittäin hyvin 💞

16 x Jatka lausetta...

Sen sijaan, että kirjoittaisin tänne pitkät pätkät mitä tällä hetkellä kuuluu, ajattelin vastata tähän jo vuosia blogeissa kiertäneeseen haasteeseen. Tää on mun mielestä paljon kiinnostavampi tapa teille tietää mitä täällä mun arjessa tapahtuu, ja mulle paljon mieluisampi tapa kertoa kaikesta. 

   DSC_1532

En ymmärrä... Varmaan aika moniakin asioita, mutta tänään päällimmäisenä on ollut, että miksi ihmiset ei luota toisten ammattitaitoon. Kohtasin taas työssäni tilanteen, jossa jokainen osapuoli pääsisi paljon helpommalla, jos luottaisi toisen osaamiseen. Taustalla ei myöskään ole mitään syytä, miksi ei voisi luottaa. Vaan nimen omaan päin vastoin. 

Seuraavaksi ajattelin... lähteä koirien ja T:n kanssa käymään vielä ulkona ja heitän samalla yhden paketin postiin.

Viime aikoina... on ollut todella paljon kaikenlaista, eikä juurikaan ole kerennyt pysähtyä. Asunnon osto, kahden viikon päästä koittava muutto, diabeteksen kanssa taistelu, ja vaikka mitä muuta. Tuntuu et oon ollut välillä jopa ylikierroksilla nyt kuluneen syksyn ja talven aikana. Onneksi heittämällä suurin osa asioista on kuitenkin ollut mieleisiä ja positiivisia juttuja. 

En osaa päättää... muutamia huonekalu hankintoja tulevaan uuteen kotiin. Olisi ollut järkevä hankkia ne Black Fridayn tarjouksista, mutta koska en ole osannut päättää niin eipä tullut hankittua.

Muistan ikuisesti... näitä hetkiä on paljon, mutta ensimmäisenä tuli juuri mieleen mun ja T:n ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka, josta nämäkin kuvat ovat. Santorinille viime kesänä ♥

Jos saisin yhden toiveen se olisi... ettei jatkuvasti tarvitsisi taistella terveyteen liittyvien erilaisten asioiden kanssa.

DSC_1536
Päivän paras juttu... yleisesti on laadukas aika läheisten ihmisten kesken. Arjessa taas tykkään mun työstä niin paljon, että sanon että hyvin mennyt työpäivä.

Viikko sitten... olin jo ihan innoisani tulevasta viikonlopusta, sillä mulla oli silloin synttärit! Tiesin myös T:n järjestäneen mulle jonkun yllätyksen. Ja sekin oli ihan super, hän vei mut mm. Näsinneuleen syömään. 

Kaikista pahinta on... menettäminen. Mä myös ahdistun menettämisen pelosta. Nimen omaan läheisten ihmisten menettäminen, koska he ovat korvaamattomia. Tää siis vain omalta kannalta itsekkäästi ajateltuna, mahtuuhan maailmaan toinen toistaan pahimpia asioita, ikävä kyllä. 

Salainen taitoni on... mä en oikeen tiedä onko mulla mitään kovin salaista taitoa. Mutta mulla on todella hyvä ihmistuntemus ja tilannetaju. Sen vuoksi varmaan oon alunperin päätynyt myynti- sekä esimiestyöhön ja pärjännyt siellä tosi hyvin.

Minulla on pakkomielle... nyppiä mandariineista/satsumista yms kaikki se valkoinen töhnä aina irti. Niitä ei siis todellakaan voi syödä.
  DSC_1526
Söin tänään... aamulla kerkesin vetää vain juotavan jogurtin, lounaaksi töissä kanasalaattia, kotona päivälliseksi T kokkasi kanapastaa ja iltapalaksi varmaan joku jogrutti vielä.

Ärsyttävintä on... viime aikoina on ainakin todella paljon ärsyttänyt tyhmät ihmiset. Siis en nyt varmasti itsekään ole se kaikkien aikojen fiksuin tyyppi, ei siinä. Mutta jotenkin mun kohdalle on viime aikoina osunut useampi kohtaaminen missä on saanut ihan ihmetellä, miten todella tyhmiä ihmisiä on.

Tekisi mieli... oon nukkunut viime aikoina niin huonosti, että nyt tekisi mieli vain nukkua kellon ympäri. Välipäivät lupaan maata sohvalla, kun kaikki härdelli on vihdoin selätetty. Tai ainakin viimeistään alkuvuodesta, kun yritetään päästä reissuun muutamaksi viikoksi Aasiaan. 

Minusta on söpöä... monikin asia, mutta erityisesti kun T tulee yllättäen halaamaan koirat sylissään, kun olen esimerkiksi laittamassa ruokaa.

Hävetti... mä oon todella huono häpeämään asioita. Mutta ihan pikkiriikkinen sellainen fiilis nousi hiljattain, kun oltiin T:n kanssa liikkeellä mun autolla (tausta tietoina se on suhteellisen arvokas sellainen, joka on ollut mulla nyt vasta puolivuotta. Tämä on siis ensimmäinen talvi) ja T sitten kommentoi sitä että miten mä pärjäänkään koko talven takavetoisella autolla. Mähän olin siis jotenkin automaattisesti koko ajan ajatellut, että se on etuvetoinen xD No ilmeisesti näin ei sitten kuitenkaan ollut. 

DSC_1524
Dress NA-KD
Shoes TORY BURCH
Bag LOUIS VUITTON
Sunglasses GUCCI